Esa Erävalo Valoa erämaahan

Arvopaperit ja hallintarekisterit

Minulla on aivan toinen käsitys niistä asioista, joista Matti Saarinen kirjoitti tiistaina 10.2. kolumnissaan Länsi-Uusimaa-lehdessä.

Ollessani Sari Essayahin avustajana Euroopan parlamentissa teimme yli 90 muutosesitystä arvopaperikeskusasetukseen. Työmme tuloksena siihen kirjattiin mahdollisuus, että Suomen kansalaisten suomalaisista osakesijoituksista voidaan jatkaa asiakaskohtaisten tilien edellyttämistä EU-arvopaperikeskuksissa, eikä välttämättä tarvitsisi mennä muualla Euroopassa vallalla olevaan hallintarekisteröidyn yhteistilin käyttämiseen. Oli siis KD:n ansiota, että Suomelle jäi asiassa valta harkita kumpaa tilimuotoa haluamme vai haluammeko molemmat.

Arvopaperikeskusasetuksesta johtuu muutospaineita Suomen vastaavaan lakiin ja uuden lain valmistelussa esitettiin, että suomalainen sijoittaja saisi valita kumpaa tilimuotoa käyttää.

Matti Saarinen kirjoittaa, että “parhaillaan on meneillään kova vyörytys siihen suuntaan, että suomalaiset voisivat sijoittaa rahojaan nimettöminä nk. hallintarekisterin suojassa. Tässäkin ovat oikeistovoimat liikkeellä ja näillä voimasuhteilla eduskunta tullee tuon salailun mahdollistamaan, toisin kuin useimmissa länsimaissa missä rahan liikkeitä on alettu läpivalaisemaan.”

Tässä väärää tietoa on se, että muualla länsimaissa oltaisiin menossa pois hallintarekisterijärjestelmästä. Itse asiassa hallintarekisteröidyn tilin järjestelmään siirtymisen varsinainen syy on yleiseurooppalainen siirtyminen arvopaperikaupassa T2S-tiedonsiirtojärjestelmään ja säilytystoiminnan avaaminen kilpailulle, kun nyt yhdellä yrityksellä, Euroclear Finland, on näiden palvelujen monopoli Suomessa.

Toisekseen on väärää tietoa se, että hallintarekisteri johtaisi Suomessa salailuun. Jos joku suomalainen haluaa salailla omistuksiaan, hän tekee nytkin sijoituksensa ulkomaisen hallintarekisterin kautta suoraan tai epäsuorasti. Suomen verottaja saa toki tietää näistäkin omistuksista verotustietojen vaihtosopimuksien perusteella, jotka laajenevat merkittävästi vuonna 2016. Nuo omistukset eivät näy tavalliselle pulliaiselle, joka käy nyt Euroclear Finlandin päätteellä tekemässä tietohaun. Suomalaisten suorat arvo-osuustilit näkyvät noissa tietohauissa, joita tosin tehdään hyvin harvoin. 
EU-asetuksen hyväksymisen jälkeen käynnistyi työ asetuksen aiheuttamien muutosten toteuttamiseksi Suomen lainsäädännössä. Keskeinen kysymys tällöin on ollut miten kotimaisen omistuksen julkisuus voidaan edelleen pitää korkealla tasolla avoimilla EU-markkinoilla. Pöydällä on ollut erilaisia ehdotuksia siitä miten pankit kehittäisivät hallintarekisterin tietojen julkistamisjärjestelmää, jolloin tiedonsaanti suomalaisten arvopaperiomistuksista itse asiassa paranisi parempien tietokoneohjelmien ansiosta.

Kolmas väärä tieto on, että lakiesitys väistämättä tulisi nyt istuvan eduskunnan käsittelyyn. Lakiesitystä valmistellaan valtiovarainministeri Antti Rinteen (sd) johdolla, ja on hänestä kiinni millainen esitys lopulta on ja tuleeko se tämän eduskunnan käsittelyyn vai ei. Veikkaan, että ei tule.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat